18.12.2014

VENDIA kansainvälisessä WoodenBoat -lehdessä

VENDIA on saanut jälleen huomiota kansainvälisillä markkinoilla. Yhdysvaltalaisessa WoodenBoat –lehdessä (Marraskuu/Joulukuu 2014) oli kattava artikkeli VENDIA –venelaudasta. Artikkelin oli kirjoittanut Richard Jagels. Jagels on metsäbiologian emeritusprofessori Mainen yliopistosta, joten asiantuntemusta puuteollisuuden saralta löytyy.

VENDIA –venelauta muistuttaa ulkokäyttöön tarkoitettua vaneria, mutta erottuu ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään kuitenkin suuresti tavallisista vanereista, vertailee Jagels. Tavallinen ulkokäyttöön tarkoitettu vaneri tehdään sorvatuista viiluista, VENDIA puolestaan leikatuista viiluista. Jagels nostaa asiantuntevasti esille sorvatun viilun heikkoudet. Sorvattu viilu on tavallaan murrettua puuta, jolloin puun pintaan tulee halkeamia ja rosoja. Kuivauksen jälkeen vaneriksi puristettaessa nämä mikrohalkeamat aukeavat ja altistavat vanerin lahottajasienille. Tämän seurauksena maali- tai lakkapinta voi ajan myötä vaurioitua.

Koska VENDIA –venelauta tehdään leikatuista viiluista, pysyy viilu halkeamattomana ja näyttää näin ollen kuin sahatulta puulta. Pintaviiluihin ei myöskään hyväksytä lainkaan oksia, mikä tekee VENDIA –venelaudasta kestävän. VENDIA –venelaudan rakenne on säännönmukainen, tehden laudan taivuttamisesta helpompaa verrattuna perinteiseen sahattuun lautaan.

Jagels nostaa artikkelissaan esille myös VENDIA –venelaudassa käytetyn MUF-liiman. Liimalla on erittäin hyvä kosteuden ja sään vaihteluiden sietokyky. MUF-liimalla saumasta tulee väritön, kun taas perinteisesti käytetyllä fenoliformaldehydiliimalla saumasta tulee tumma. Käytetyllä liimalla saadaan siis esteettisesti kauniimman näköinen sauma. VENDIA on läpäissyt liiman keittotestit ja täyttää venelaudoissa käytetyn brittiläisen standardin BS 1088 tekniset vaatimukset.

Jagels esitteli artikkelissaan erittäin kattavasti ja asiantuntevasti VENDIA –venelaudan teknisiä ominaisuuksia. Oli ilo lukea tällaista artikkelia. Kokonaisuudessaan artikkelin pääset lukemaan tästä >>.

26.11.2014

VENDIA seilaa merille

Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa tehdään parhaillaan merimallista soutuvenettä VENDIA -venelaudasta. Veneenrakennuksen opiskelijoiden Paavo Koiviston ja Jouko Pohjolaisen tavoitteena on saada vene valmiiksi tammikuussa 2015, jotta he pääsevät esittelemään venettä Helsingin venemessuille helmikuussa 2015.


Kuvassa vasemmalta opiskelija Jouko Pohjolainen ja opettajat Tapio Lindholm ja Pasi Hietala.
Koivisto ja Pohjolainen rakentavat parhaillaan merimallista soutuvenettä 12 millimetrisestä VENDIA –venelaudasta. Tekijät olivat sitä mieltä, että ohuempikin VENDIA, kuten 9 mm kestäisi tässä veneessä mainiosti. Meriveneessä paksuus tuo kuitenkin myös vakautta, minkä vuoksi tässä päädyttiin 12 mm VENDIA –venelautaan. Tekijöiden kokemukset VENDIA –venelaudasta ovat olleet muiden tapaan positiivisia. Kaunis ulkonäkö ja helppo työstettävyys tulivat tekijöillä ensimmäisenä mieleen. Koivisto ja Pohjolainen pitivät myös selkeänä etuna sitä, että oksia ei tarvitse paikkailla, kuten normaalissa laudassa.


Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston veneenrakennuksen opettajien kommentit olivat niin ikään positiivisia. ”Hyvännäköistä materiaalia”, kommentoivat opettajat. Opettajien mukaan hyvälaatuisen perinteisen laudan saatavuus on vaikeaa, joten VENDIA –venelauta on tervetullut uutuus puuveneenrakennukseen. Opettajat harmittelivat, ettei venelautaa saa kuusi metriä pitkänä. Pitkiä veneitä tehdessä usein toivotaan pidempiä venelautoja, mutta pitkän tavaran valmistamista ja saatavuutta rajoittavat kuitenkin kaksi tekijää. Ensimmäinen syy on yksinkertaisesti se, ettei maailmasta löydy niin pitkää viiluleikkuria, että saataisiin kuusi metriä pitkää tavaraa. Toinen rajoittava tekijä liittyy toimituskustannuksiin. Kuusi metriä pitkien lautojen paketointi- ja kuljetuskustannukset kasvaisivat noin viisinkertaisiksi kolmemetriseen pakettiin verrattuna.



VENDIA –venelautaa on saatavilla pituuksissa 2 600 mm ja 3 000 mm. Viistejatkaminen on yksinkertainen ja helppo tapa jatkaa venelautaa. VENDIA –venelaudalla viistejatketusta liitoksesta tulee melko huomaamaton paksun pintaviilun ansiosta. Yllä olevista kuvista näkyy, miltä viistejatkettu VENDIA –venelauta näyttää.

26.10.2014

VENDIA brittiläisessä Water Craft -lehdessä

Uusi tuotteemme puuveneenrakennukseen on noteerattu  kansainvälisilläkin markkinoilla. VENDIA –venelaudasta tehtiin hiljattain lehtijuttu englantilaiseen Water Craft –lehteen. Puuveneenrakentajien ammattijärjestön puheenjohtaja Nick Newland otti meihin yhteyttä tehdäkseen artikkelin uudesta, mielenkiintoisesta tuotteesta puuveneenrakentamiseen. Kirjoituksessaan Nick vertailee VENDIA –venelautaa perinteiseen sorvattuun vaneriin sekä kertoo omia mielipiteitään tuotteestamme.

Myös Nick nostaa ensimmäisenä esille VENDIA –venelaudan ja perinteisen venevanerin ulkonäöllisen eron; VENDIA näyttää virheettömältä ja oksattomalta, kuin massiivipuu. Vaneriin verrattuna erona on myös ristiviilujen määrä. Vanerissa joka toinen viilu on ristikkäin, kun taas VENDIA –venelaudassa ristiviiluja on esimerkiksi 9 mm laudassa ainoastaan kaksi. Tämä rakenne lisää VENDIA –venelaudan taivutettavuutta pituussuunnassa, kirjoittaa Nick. Tärkeänä etuna Nick nostaa esille myös VENDIA –venelaudan paksun pintaviilun. Pintaviilu on 1,5 mm, kun perinteisessä vanerissa pintaviilu voi olla 1 mm tai jopa vähemmän.


Nick pitää VENDIA –venelautaa mielenkiintoisena uutena tuotteena puuveneenrakennukseen ja uskoo, että tästä tuotteesta saadaan kevyitä, kauniita ja huoliteltuja veneitä.

Klikkaa kuvia lukeaksesi artikkeli:

7.10.2014

Ensimmäinen moottorivene VENDIASTA

Loppukesästä VENDIA -venelaudasta valmistui myös ensimmäinen tasaperävene. Veneveistämö Ruotsalainen valmisti tasaperäveneen 9 mm VENDIASTA. VENDIA sopii siis oikein mainiosti myös puisen moottoriveneen valmistukseen.



Veneenveistäjä teki ensimmäiset koeajot tasaperäveneellä Pielisellä 4.8.2.2014.





Lopputulos on yhtä kaunis kuin soutuveneessäkin.

Tällaisella veneellä on hyvä lähteä kuhan pyyntiin Pieliselle, totesi Aki ja lupasi neuvoa hyvät kalapaikat ja vuokrata mökit.

5.9.2014

Venla-veneen vesillelasku

Ensimmäinen puuvene VENDIA –venelaudasta rakennettiin tammikuussa 2014 Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Tämän Venla-veneen vesillelasku tapahtui 6.8.2014 Kuopiossa, Kelloniemen telakalla. Paul Hämäläinen, veneen uusi omistaja, oli yksi vesillelaskuun osallistuneista. Paul on itsekin veneenrakentaja- ja korjaaja, ja hän on myös pintakäsitellyt tämän veneen. Paikalla olivat myös Ilmo Koivisto, ensimmäisen veneen rakentaja sekä muita kiinnostuneita puuharrastajia.


Kaikki paikalla olleet olivat innokkaina kokeilemassa ensimmäistä VENDIASTA tehtyä puuvenettä. Venettä soutaneet kehuivat venettä hyvän malliseksi sekä kevyeksi soutaa.






28.8.2014

VENDIAN valmistuspolku


1. RAAKA-AINE

VENDIA –venelaudan raaka-aineena käytetään hitaasti kasvaneen männyn tyveä. Laadukas raaka-aine on VENDIA –venelaudan sydän. Puolestaan puun hyvä perimä, oikea maaperä, puhdas ilma ja vesi sekä hidas kasvu ovat laadukkaan raaka-aineen tärkeimmät rakennusaineet.

Laadukas raaka-aine ja viilujen valmistaminen leikkaamalla tekevät VENDIASTA kauniin ja kestävän.




2. PUUNKORJUU

Koska laadukas raaka-aine on VENDIAN ydin, ovat huolellinen puunkorjuu ja tukkien valinta tärkeä vaihe VENDIAN valmistusprosessissa. VENDIAN raaka-aineeksi valikoidaan vain erittäin järeitä ja hyvälaatuisia tyvitukkeja PEFC-sertifioiduista metsistä.





3. VALMISTUS

Meillä on nykyaikainen tuotantolinja, ammattitaitoinen henkilöstö ja halu tehdä paras mahdollinen tuote puuveneen rakentajille. Kuitenkin, ennen kuin  venelauta on valmis asiakasta varten, sisältää se monta tärkeää työvaihetta. Ensimmäisenä on tukkien kuorinta ja 72 tunnin haudutus 90 asteessa. Tämän jälkeen tukit leikataan viiluiksi ja kuivataan. Sen jälkeen viilut leikataan ja saumataan liimattavaan muotoonsa. Tämän jälkeen viilut liimataan, prässätään, särmätään ja hiotaan lopulliseen muotoonsa. Lopuksi tarkastetaan jokaisen venelaudan laatu ja paketoidaan lähetystä varten. Nyt VENDIA –venelauta on valmis lähetettäväksi asiakkaalle.










4. VENDIA


Näin syntyy VENDIA –venelauta.




12.8.2014

Veneenveistäjän kokemuksia


Veneveistämö Ruotsalainen Nurmeksesta otti ensimmäisten joukossa VENDIA –venelaudan käyttöönsä veneenrakentamisessa. Ruotsalainen on veistänyt puuveneitä jo yli 30 vuoden ajan - viime vuosina pääasiassa koivuvanerista, koska lautaveneiden kysyntä on laskenut. Ruotsalainen on rakentanut VENDIA -venelaudasta kaksi venettä, ja kokemukset venelaudan työstämisestä ovat olleet positiivisia. Halkeamaton, oksaton lauta materiaalina on miellyttänyt myös Ruotsalaisen asiakkaita, ja he ovat pitäneet erityisesti VENDIAN ulkonäöstä.

Vene puuvalmiina.
Ensimmäisen laudan sovitus.

Ensinäkemältä veneenveistäjä Ruotsalaisen huomio kiinnittyi muiden tapaan venelaudan kauniiseen ja oksattomaan pintaan.  Pinta on myös pehmeämpi kuin koivuvanerissa, mutta kovempi kuin normaalissa havuvanerissa,  Ruotsalainen vertaili ominaisuuksia. Koska raaka-aineena VENDIASSA on käytetty hitaasti kasvaneen männyn tyveä, on venelaudan pinta kovempaa kuin sorvatusta havupuusta tehdyn vanerin pinta. Hyvälaatuinen raaka-aine ja viilujen valmistaminen leikkaamalla  tekevät VENDIASTA  kauniin ja kestävän.


Köli ja selkälaudat.

Tekijä ja terä kunnossa - lastua tulee.

VENDIAA ei tarvitse pasuttaa, mutta muuten sen työstäminen muistuttaa normaalia lautaa, kunhan vain työkalut ovat terässään, kommentoi Ruotsalainen. VENDIA –venelauta taipuu tasaisesti, ikään kuin lauta ”ymmärtäisi”, että sauman on oltava tiivis.


Toinen lauta paikoillaan.
Veneen malli alkaa hahmottumaan.

Limisauman työstäminen VENDIA –venelaudasta on hyvin samankaltainen kuin massiivilautaa työstettäessä. Limisauman tekeminen vaatii työstäjältään hieman tarkkuutta, kertoi Ruotsalainen. Koska VENDIASSA käytetty liima on väritöntä, täytyy saumaa höylätessä olla tarkkana, kuinka paljon siitä höylätään. Lopputulos on siisti ja huoliteltu, joten tarkka työ palkitsee tekijänsä lopussa.


3mm leikatuista viiluista tehty keula.

Keulan puristaminen.

VENDIA taipuu myös kaareksi.

Ruotsalaisen mukaan hyvälaatuisen materiaalin saanti esimerkiksi veneen kaariin on ollut vaikeaa. Siksipä Ruotsalainen testasi VENDIAA myös kaarissa. 12 mm paksu VENDIA soveltuu hyvin myös kaaripuuksi, mutta Ruotsalainen suosittelee 10,5 mm paksua, ainoastaan pitkittäisviiluista tehtyä ja kulmista kevennettyä VENDIAA veneen kaariin. Pitkittäisviiluista tehty VENDIA on jämäkkä ja niitin kuppi ei painu juurikaan puuhun. Ristiviilut on suunniteltu VENDIA –venelautaan halkeamisen estämiseksi, mutta koska kaaret ovat kapeat, ei tässä tapauksessa halkeamisesta ole huolta. Kölissä Ruotsalainen käytti 3 mm leikatusta mäntyviilusta valmistettua lankkua. Ruotsalaisen mukaan kölin tekeminen tästä onnistuu erinomaisen hyvin. Hän kokeili myös keulan tekemistä 3 mm leikatuista viiluista - puristimia täytyy olla riittävästi, mutta lopputulos on hyvä.


Valmis vene vesillä.

Kuvassa Satu Tuovinen.

Ruotsalaisen kokemusten mukaan mäntyvene on pitkäikäinen, joten hän povaakin pitkää ikää ja kestävyyttä myös VENDIA –venelaudasta tehdyille veneille.