23.12.2015

Adrian Morganin arvostelu VENDIA -venelaudasta

Kirjoitimme huhtikuussa skotlantilaisesta Adrian Morganista, joka ihastui VENDIA -venelautaan ja rakensi siitä 4,8-metrisen puuveneen nimeltä Bob. Adrian löysi VENDIA -venelaudan Richard Jagelsin yhdysvaltalaiseen WoodenBoat -lehteen kirjoittaman artikkelin perusteella ja kirjoitti myös itse arvostelun VENDIA -venelaudasta samaiseen lehteen (syyskuu/lokakuu 2015). 

Hän ihastui VENDIA -venelaudan ulkonäköön – se näyttää aidolta puulta ja tuoksuukin aidolta metsältä, sanoo Adrian. Koska VENDIA on valmistettu leikatuista viiluista sorvatun viilun sijaan, voi veneen lakata, toisin kuin vanerista tehdyn veneen. Adrianin mukaan muunlainen käsittely jopa tuntuisi väärältä. Hän kirjoittaa, että sorvaaminen rikkoo puun rakennetta siten, että puun pintakuvio näyttää luonnottomalta ja on täynnä pieniä halkeamia. Sorvatusta viiluista valmistetun vanerin pienet halkeamat altistavat veneen veden aiheuttamille vahingoille. Adrian siteeraakin erästä veneenrakentaja/kirjoittajaa Robb Whitea; ”Kun vesi kerran pääse pintakerroksen läpi, se imeytyy halkeamien läpi myös sisempiin kerroksiin halottaen ajan myötä vanerin rakennetta.”. Leikkaamalla valmistetun viilun pinta on ehjä, joten huolellisella kyllästämisellä VENDIA -venelaudasta saadaan kestävä.

Adrian vakuuttui VENDIA -venelaudan jatkamisesta, koska venelaudasta puuttui vanerille ominainen tumma liimasauma, joka tulee usein vaneria jatkettaessa näkyviin. VENDIA -venelaudan jatkaminen oli hänen mukaan helppoa, koska lautojen pintakuviot olivat symmetriset ja lautojen liitoskohdasta sai lähes huomaamattoman. Adrian kehuu myös VENDIA -venelaudan työstettävyyttä. Paksummat pintaviilut helpottavat työstämistä, koska höylättäessä ristiviilut eivät tule heti vastaan. Hänen mukaan venelauta käyttäytyi myös hyvin pitkälti kuin massiivipuu. VENDIA -venelaudan työstäminen oli ilo, kirjoittaa Adrian.

Lue Adrianin arvostelu VENDIA -venelaudasta kokonaisuudessaan tästä >>

4.12.2015

Nopeasti valmistuva kuntosoutuvene

Huhtikuussa alkoi pääasiassa veneenrakennuskurssikäyttöön ajatellun sporttisemman soutuveneen suunnittelu. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda perinteistä limisaumavenettä nopeammin rakennettava venemalli, mikä toisi kustannushyötyjä erityisesti veneenrakennuskursseille. Lisäksi tavoitteena oli saada veneestä nopea sekä herkkä soudettava. Prototyyppi toteutettiin yhteistyössä VENDIA WOODSIN, Savon ammatti- ja aikuisopiston veneenrakennuslinjan sekä suunnittelija Jarmo Häkkisen kanssa.

Suunnittelija Jarmo Häkkisen mukaan tavoitteissa onnistuttiin hyvin: ”Vene kulkee parisoutuna 14,6 km/h, yksin 9,8 km/h ja tuollainen 7 km/h vauhti on sellainen, että sitä jaksaa normaalikuntoinen harrastesoutaja pitää tuntikausia yllä.” Vene on rakennettu VENDIA -venelaudasta neljällä lautaparilla. Se on 1,44 m leveä ja pituudeltaan 5,8 m, joten pituuden puolesta tämä vene onnistuu kahdesta VENDIA -venelaudasta jatkamalla. Painoltaan vene on ainoastaan 53 kg. Nopeus ja suuntavakaus ovat mainiot, ja soutamisen keveys houkuttelee toivottavasti uusia harrastajia mukaan, toivoo Jarmo Häkkinen.





Venemalli on suunniteltu nimenomaan siten, että se on ensikertalaisenkin yksinkertainen ja nopea rakentaa veneenrakennuskurssilla. Myös naisille tämä olisi oiva tilaisuus kokeilla veneenrakentamista. Ammattilaiselta tämän kuntosoutuveneen rakentaminen puuvalmiiksi onnistuu 41-43 tunnissa, kun lasketaan varsinaiset työajat. Kuopion Puuveneveistäjät ry ja kansalaisopisto järjestävät ensimmäisen kurssin tammikuussa, joten se näyttää, kuinka nopeasti veneet valmistuvat kurssilla.




Tammikuun kurssi on jo täynnä, mutta mikäli kiinnostuit tällaisen veneen rakentamisesta, niin kannattaa seurailla seuraavien kurssien ilmoittautumista tai vaihtoehtoisesti olla yhteydessä oman paikkakunnan kansalaisopistoon kurssin järjestämiseksi. Lisätietoja kursseista ja Niko-veneestä antaa Jarmo Häkkinen (venesuunnittelu@gmail.com).

Videon Niko-soutuveneen rakentamisesta näet tästä >>

Tiedot ja kuvat: Jarmo Häkkinen

20.11.2015

VENDIA -tuotteiden myynti jatkuu


VENDIA -tuotteiden valmistus ja myynti jatkuvat VENDIA WOODSIN toimesta. Kysyntä on lisääntynyt, mikä on mahdollistanut toiminnan jatkamisen. Tilaukset otamme vastaan normaalisti. Tilaaminen on helpointa VENDIAkaupasta. Tuotteiden tiedot ja hinnat löytyvät kotisivuiltamme kuten ennenkin.

4.9.2015

VENDIA -tuotteita saatavilla toistaiseksi

Ilmoitus VENDIA -venelaudan valmistuksen lopettamisesta harmistutti useita asiakkaitamme. Monet asiakkaat ovat tilanneet suurehkoja määriä VENDIA -venelautaa, koska haluavat vielä rakentaa veneitä hyvästä materiaalista. Valmistamme kaikki tilaukset konkurssipesän nimissä toistaiseksi. 

Pyrimme löytämään yhteistyökumppaneiden kanssa ratkaisun, kuinka voimme jatkaa VENDIA-tuotteiden valmistusta myös tulevaisuudessa.

14.8.2015

VENDIA -venelaudan valmistus lopetettu toistaiseksi


Onnistuimme kehittämään upean tuotteen, VENDIA -venelaudan, ja saimme tuotteellemme hienon vastaanoton. Tähän maailman aikaan tuote ei kuitenkaan saavuttanut rittävää kysyntää, joten venelaudan valmistus on lopetettu toistaiseksi.

9.7.2015

Tunnelmia Farmari 2015 -näyttelystä

Joensuussa pidetty Farmari 2015 -näyttely tarjosi vierailleen paljon katsottavaa ja kierrettävää. Aurinkoiset kesäpäivät vetivät väkeä ja näyttelyssä vieraili yhteensä 73 000 ihmistä. Olimme myös paikalla esittelemässä VENDIA -venelautaa sekä muita VENDIA -tuotteitamme. Nähtävillä oli myös uusi mahonkiviilupintainen venelautamme sekä Veneveistämö Ruotsalaisen tekemä soutuvene VENDIA -venelaudasta.

Puuvene sekä VENDIA -venelauta keräsivat ihasteluita ja useamman messukävijän suusta kuului kommentti: "Onhan se puuvene aina puuvene". On mukava huomata, että perinteistä käsityötaitoa arvostetaan edelleen.



VENDIA -venelautaa on nyt saatavilla myös mahonkiviilupintaisena. Myös muut pintaviiluvaihtoehdot ovat mahdollisia, esimerkiksi alla näkyvä tammiviiluvaihtoehto.

1.7.2015

Joensuun Farmari-näyttely 2.-4.7.2015

Olemme esittelemässä VENDIA -venelautaa sekä muita tuotteitamme huomisesta alkaen Joensuun Farmari-näyttelyssä. Nähtävillä on myös uusi mahonkiviilupintainen VENDIA -venelauta. Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme osastolle J 252!

Samalta osastolta löytyy myös Veneveistämö Ruotsalainen Nurmeksesta. Paikanpäällä olevat kaksi Ruotsalaisen veistämää venettä on valmistettu VENDIA -venelaudasta. Toinen vene on perinteinen soutuvene ja toinen on tasaperä moottorivene. Tervetuloa katsomaan, miltä VENDIA näyttää valmiissa veneessä!

29.6.2015

VENDIA saatavilla nyt myös mahonkiviilupintaisena!


VENDIA -venelauta on saatavilla nyt myös mahonkiviilupintaisena. Venelaudan runko säilyy ennallaan ja on edelleen hitaasti kasvaneesta suomalaisesta männystä, mutta pintaan voimme tarjota vaihtoehdoksi nyt myös leikatun mahonkiviilun (khaya). Mahonkiviilupintainen VENDIA -venelauta valmistetaan asiakkaan tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaisesti. Toimitusaika näille tuotteille on noin kolme viikkoa. Myös muut pintaviiluvaihtoehdot ovat mahdollisia.

mahonki, vendia



vendia, mahonki

Pyydä lisätietoja ja tarjous joko puhelimitse 0400 216 109 tai sähköpostitse vendia@vendia.fi.


Joensuun Farmari-näyttely 2.-4.7.2015

Olemme esittelemässä VENDIA -tuotteita tällä viikolla Joensuun Farmari-näyttelyssä 2.-4.7.2015. Esillä on tuttuun tapaan VENDIA -tuotteita venelaudasta aina muihin VENDIA -tuoteperheen tuotteisiin. Uutuutena näyttelyssä esillä on myös mahonkiviilupintainen VENDIA -venelauta. Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme sekä uuteen mahonkiviilupintaiseen venelautaan! Meidät löydät osastolta J 252, läheltä Joensuu Areenaa.

18.6.2015

Viilun leikkaaminen, video

Messuilla vieraillessamme olemme kuulleet hämmästelyä, mitä viilun leikkaaminen käytännössä tarkoittaa. Viilun sorvaaminen on useille tutumpi juttu, leikkaaminen sen sijaan on useimmille hieman vieraampi tapa valmistaa viilua. Tarkemmin leikatun ja sorvatun viilun eroista kerroimme tässä postauksessa. Mielenkiinnostanne kuvasimme kuitenkin videon, kuinka leikkaamme viilua ja kuinka VENDIA -venelauta saa alkunsa. Antaa videon puhua puolestaan.


 



28.5.2015

Kyllästysaineiden imeytyminen VENDIA -venelautaan

Puuveneen lahonkestävyyden ja pitkäikäisyyden takaamiseksi veneen huolellinen kyllästäminen on tärkeää. VENDIA -venelaudalle on tehty Savonia-ammattikorkeakoulun puulaboratoriossa eri kyllästysaineiden imeytymistestit. Koe on suoritettu Cobb-testillä, jossa kyllästysaineiden on annettu imeytyä koepaloihin 168 tuntia eli seitsemän vuorokautta. Testissä mukana olivat 9 mm normaalirakenteinen VENDIA -venelauta (testissä evo1), 9 mm VENDIA Pro (testissä evo2) sekä vertailun vuoksi koivuvaneri. Testattavat kyllästysaineet olivat Owatrol, Hempel, pellavaöljy/sinkkinaftenaatti-kylläste sekä terva.

Puuveneen kosteuden- ja lahonkestävyyden lisäämiseksi, tulee kyllästysaine saada imeytymään syvälle venelautaan. Olennaista imeytymisen kannalta on se, miten helposti kyllästysaineet imeytyvät laudan tai vanerin liimakerrosten läpi.

Testi osoitti, että kaikki testatut kyllästysaineet imeytyivät VENDIA -venelautaan (sininen ja punainen palkki kuvissa) koivuvaneria paremmin. Testatut kyllästysaineet läpäisivät VENDIA -venelaudassa käytetyn MUF-liiman, mutta eivät koivuvanerissa käytettyä fenoliformaldehydiliimaa, jolloin kyllästysaine ei päässyt imeytymään syvälle vaneriin.




Tervan imeytymistulokset olivat mielenkiintoiset – terva ei imeytynytkään puuhun niin hyvin, kuin yleisesti on luultu. Testissä käytetty terva imeytyi sekä VENDIAAN että koivuvaneriin vain vähäisesti. Terva muodosti laudan pintaan sitkeän kerroksen, mikä useampien käsittelykertojen jälkeen ainoastaan teki pintakerroksesta paksumman. Tervalla käsiteltäessä tärkeää onkin ohentaa tervaa paljon, jotta se saadaan imeytymään puuhun syvemmälle.

Puuveneen kyllästämisessä tärkeintä on riittävä aika sekä huolellisuus, olipa kyseessä mikä kyllästysaine tahansa. Kosteuden- ja lahonkestävyyden lisäämiseksi on tärkeää, että käsittelykertoja on useita ja aikaa on runsaasti. Parhaimman lopputuloksen saa sivelemällä kyllästysainetta veneeseen pikkuhiljaa ja antaa aineen vaikuttaa sivelyiden välillä.

30.4.2015

From Finland with love

...tällaisella sympaattisella otsikolla skotlantilainen Adrian Morgan kirjoitti VENDIA -venelaudasta kertovan artikkelin maaliskuun Classic Boat -lehteen. Adrian törmäsi VENDIA -venelautaan ensimmäistä kertaa Internetissä ja innostui kokeilemaan sitä, koska kuten hän itse sanoo, hän inhoaa tavallista vaneria. Hän on rakentanut VENDIA -venelaudasta 4,8-metrisen veneen nimeltä Bob ja kirjoittanut tästä rakennusprojektistaan blogia. On ollut antoisaa lukea hänen rakennusprojektistaan sekä tyytyväisyydestä VENDIA -venelautaan. 

Adrian aloitti rakentamaan veneitä isänsä kanssa, kun hän oli kahdeksanvuotias. Yhdessä isänsä kanssa he rakensivat useita jollia ja yhden isomman veneen. Kaksi vuotta sitten Adrian palasi veneenrakennuksen pariin tehtyään uran journalistina ja työskenneltyään Ullapoolin perinteisellä veneveistämöllä. Ensimmäinen itse rakentama vene oli 5,5-metrinen vene nimeltä FJ. Tällä veneellä Adrian voitti parhaan veneen palkinnon Skotlannin perinteisillä venejuhlilla Portsoyssa. Veneen oli suunnitellut Karsten Ausland, joka muutti Skandinaviasta Yhdysvaltoihin 1930-luvulla.

vendia, venelauta, puuvene
Adrian Morgan

vendia, venelauta, puuvene
Adrianin vene nimeltä Bob, tehty VENDIA -venelaudasta.

vendia, venelauta, puuvenevendia, venelauta, puuvene







Adrian on tehnyt uran journalistina, kirjoittaen sanomalehtiin ja aikakausilehtiin pääasiassa veneistä ja purjehduksesta. Maaliskuussa hän kirjoitti brittiläiseen Classic Boat -lehteen artikkelin VENDIA -venelaudasta (artikkelin voi lukea tämän kirjoituksen lopusta). Adrian kertoi, että hän ei pidä vanerista, koska sitä ei voi lakata. Lakattuna vaneri näyttää niin kauhealta, kommentoi Adrian. VENDIA puolestaan näyttää oikealta puulta ja sen voi lakata. Sitä on myös mukava työstää, siinä ei ole tikkuja, helppo höylätä, tuoksuu hyvälle ja mikä tärkeintä, tulee kätevissä pituuksissa…en voi kehua sitä liikaa, sanoi Adrian.

Classic Boat -artikkeli & Adrianin blogi

KUVAT: Adrian Morgan

28.4.2015

Kunto-/retkisoutuvene VENDIA -venelaudasta

Tällaista on suunnitteilla VENDIA -venelaudasta.

KUVA: Veneopisto, Savon ammatti- ja aikuisopisto


Savon ammatti- ja aikuisopiston veneenrakennuslinjalla on suunnitteilla sporttisempi soutuvene veneenrakennuskurssikäyttöön. Rakenteiden mallinnukset ovat jo hyvässä vauhdissa ja prototyyppiä päästään soutamaan toivottavasti jo alkukesästä, mutta viimeistään syyskuun Kalaryssäyksessä Kuopiossa. Mielenkiintoinen projekti! Lue lisää täältä >>

23.4.2015

VENDIA -venelaudassa käytetty MUF -liima

Venevanereiden valmistuksessa yleisimmin käytetty liima on fenoliformaldehydiliima. Se on sään- ja kosteudenkestävä liima ja yleisesti vaneriteollisuudessa käytetty. Alkujaan fenoliformaldehydiliima on väritön, mutta ilman ja hapen vaikutuksesta se muuntuu ruskeaksi. Tästä liiman väristä johtuen esimerkiksi veneissä vanerilautojen reunoissa ja jatkoskohdissa tummat liimasaumat korostuvat.

Kun lähdimme kehittämään VENDIA -venelautaa, meidän tavoitteena oli luoda kaunis ja kestävä venelauta. Halusimme päästä eroon vanereissa esiin tulevasta tummasta saumasta, joten kehittäessämme VENDIA -venelautaa, yksi kriteereistämme liiman suhteen oli vedenkestävyyden lisäksi sen värittömyys. Liimaksi valitsimme MUF -liiman sen värittömyyden, vedenkestävyyden sekä vahvojen referenssien vuoksi. Useat laadukkaiden merivanereiden valmistajat käyttävät vanereidensa valmistuksessa MUF -liimaa.

MUF -liima on kaksikomponenttiliima, eli se sisältää liima-aineen ja kovetteen. Liima on sään ja keiton kestävä ja täyttää brittiläisen standardin 1088 vaatimukset. Liima on läpäissyt keittotestin, mikä tarkoittaa, että liiman täytyy kestää keittämistä 24 tuntia. Liiman keittotestin lisäksi olemme tehneet VENDIA -venelaudalle kyllästysaineiden imeytymistestit. Testissä kyllästysaineina olivat Owatrol, Hempel sekä pellavaöljy/sinkkinaftenaatti-kylläste, ja se osoitti, että kaikki testatut kyllästysaineet imeytyivät hyvin ja imeytyivät myös liimakerrosten läpi.

16.4.2015

Tunnelmia Kallavesj’ 2015 -messuilta

VENDIA oli esillä Kuopiossa Kallavesj’ 2015 -messuilla 10.-12.4.2015. Messuilla oli näytteilleasettajia niin veneilyn, matkailun kuin vapaa-ajankin saralta, ja kävijöitä tapahtumassa kävi viikonlopun aikana arviolta 25 000. Messuilla olimme esillä yhdessä Veneveistämö Aki Ruotsalaisen kanssa, joten osastollamme pääsi myös katselemaan kahta VENDIA -venelaudasta tehtyä venettä. Puuveneet ja niiden tuoksu houkutteli osastolle väkeä ja oli mukava huomata, millaista kuhinaa puuveneet ja tervan tuoksu aiheuttivat nykyaikaisten ”mahtiveneiden” rinnalla.

Helsingin venemessujen tapaan VENDIA -venelauta herätti paljon mielenkiintoa ja messukävijöitä kiinnosti kovasti VENDIAN tekniset ominaisuudet. Messukävijät pitivät erityisesti VENDIA -venelaudan laadukkaasta materiaalista, kauniista ja oksattomasta ulkonäöstä sekä sen massiivilaudan ja vanerin hyviä ominaisuuksia yhdistävästä rakenteesta. Eräs kävijä kommentoikin: ”Tämähän on ihan verraton materiaali, loistava keksintö!”

vendia, venelauta, kallavesj, venemessut, puuvene, veneenrakennus

vendia, venelauta, kallavesj, venemessut, puuvene, veneenrakennus
Vene: Veneveistämö Aki Ruotsalaien, Nurmes



vendia, venelauta, kallavesj, venemessut, puuvene, veneenrakennus

vendia, venelauta, kallavesj, venemessut, puuvene, veneenrakennus
Vene: Veneveistämö Aki Ruotsalainen, Nurmes

vendia, venelauta, kallavesj, venemessut, puuvene, veneenrakennus
Vene: Veneveistämö Aki Ruotsalainen, Nurmes

10.4.2015

Mitä eroa on VENDIA -venelaudalla ja vanerilla?

Vene Båt 2015 -messuilla moni ihasteli valmista VENDIA -venelaudasta valmistettua venettä ja ajatteli sen olevan massiivilaudasta tehty. Tarkemmin laudan rakennetta tarkasteltuaan messukävijät arvelivat sen olevan vaneria. Aivan näin ei kuitenkaan ollut – yhtäläisyyksiä VENDIAN ja vanerin välillä kyllä löytyy, mutta niin löytyy erojakin. Muutama viikko sitten käsittelimme tässä postauksessa leikatun ja sorvatun viilun eroja. VENDIA tehdään aina leikatuista viiluista ja tämä onkin yksi tärkeimmistä eroista vaneriin verrattuna. Mutta myös muita eroja löytyy, mm. rakenne, liima, raaka-aine, lopputuotteen muoto ja kyllästysominaisuudet.

Rakenne 

Yhtäläisyytenä vanerissa ja VENDIA -venelaudassa on viiluista liimattu rakenne, mutta muuten rakenteessa sitten löytyykin eroja. Vaneri on kokonaan ristiin liimattua, eli joka toinen viilu on pituussuuntaan ja joka toinen poikittain. Ristiin liimauksen tarkoitus on saada levystä halkeilematon ja jäykkyydeltään leveys- ja pituussuunnassa samanlainen. Venelaudassa tärkeitä ominaisuuksia ovat kestävyys, halkeilemattomuus ja pituussuuntainen jäykkyys. VENDIA -venelaudan etu veneenrakennuksessa vaneriin verrattuna on sen pituussuuntainen jäykkyys, kun vaneri on jäykkyydeltään samanlainen joka suuntaan. VENDIA -venelaudassa ristiviiluja on paksuudesta riippuen 1-2, eli ainoastaan sen verran, että taataan laudan halkeilemattomuus. Näin saadaan laudasta halkeilematon, mutta saadaan pidettyä massiivilaudan muut ominaisuudet sekä saadaan lisättyä laudan pituussuuntaista jäykkyyttä. Vanereissa kaikki viilut ovat saman paksuisia, joten kalibroinnin jälkeen pintaviilusta tulee ohuin. Ohut pintaviilu sekä välittömästi sen alla oleva ristiviilu tekevät vanerin työstämisestä vaikeampaa verrattuna VENDIAAN. VENDIA -venelaudassa pintaviilusta tehdään aina paksuin.

Rakenne-erot VENDIA vs. vaneri. Vasemmalla VENDIA ja oikealla havuvaneri. (Oik. kuva lainattu: lahdenmaki.fi)




Liima 

Vanereissa yleisesti käytetty liima on kosteuden kestävä, ruskea fenolihartsiliima. VENDIA -venelaudassa käytetty liima puolestaan on kosteuden kestävä, väritön MUF -liima (melamiiniureaformaldehydi). MUF -liima on merivanereissa yleisesti käytetty liima, joten se kestää hyvin myös meriolosuhteissa. Selkeänä etuna MUF -liimassa on sen värittömyys. Vanerin rakenteen vuoksi tumma fenolihartsiliima tulee työstettäessä esiin tummana saumana lautojen reunassa ja liitoskohdissa. Väritön liima on puolestaan huomaamaton.

Esimerkkinä koivuvanerissa käytetty ruskea fenolihartsiliima.

vendia, venelauta, puuvene, puuveneen rakennus
VENDIA -venelaudassa käytetty liima on väritön MUF -liima.





Raaka-aine 

Raaka-aineena VENDIA -venelaudassa käytetään kotimaisen, hitaasti kasvaneen männyn tyvitukkia, eli samanlaatuista puuta kuin perinteisesti veneenrakennuksessa on käytetty. Vaneri valmistetaan pääsääntöisesti heikompilaatuisesta puusta, mikä heikentää kestävyyttä veneenrakennusta ajatellen. Puulajilla on myös vaikutusta, kun ajatellaan veneenrakennusta – koivu ja okume ovat nopeasti lahoavia puulajeja, kun taas havupuut ovat yleisesti ottaen paremmin lahonkestäviä.

Lopputuotteen muoto 

Se miksi VENDIA näyttää luonnolliselta massiivipuulta ja vaneri ei, johtuu pääasiassa leikatun ja sorvatun viilun eroista, mutta myös lopputuotteen muodosta. Vaneri valmistetaan levyn muotoon, josta veneenrakentajat leikkaavat laudat oikeaan mittaan. VENDIA valmistetaan suoraan laudan muotoon asiakkaan toivomassa mitassa. Jokainen lauta valmistetaan käsityönä ja leikkaamalla valmistettu viilu keskitetään kuvion mukaan laudan keskelle.

Vasemmalla kuusivaneri ja oikealla okumevaneri.

vendia, venelauta, puuvene, puuveneen rakennus





Kyllästysominaisuudet

Myös kyllästysominaisuuksiltaan vaneri eroaa VENDIA -venelaudasta. Kyllästysaineiden imeytymistestissä imeytyminen VENDIA -venelautaan oli 1 ½ - 2 –kertainen verrattuna koivuvaneriin.

27.3.2015

Kallavesj’ 2015 –messut

VENDIA on esillä Kuopiossa järjestettävillä Kallavesj’ 2015 –messuilla 10.-12.4.2015. Kallavesj’ 2015 on veneilyn, matkailun ja vapaa-ajan messutapahtuma, joten katseltavaa riittää koko perheelle. VENDIAN esittelypisteellä pääset tutustumaan VENDIA –venelautaan sekä muihin VENDIA –tuoteperheen tuotteisiin. Esillä on myös Helsingin venemessuilla helmikuussa 2015 esitelty toisen sukupolven VENDIA –venelauta, VENDIA Pro.

VENDIAN löydät osastolta A9. Samalla osastolla on Veneveistämö Ruotsalaisen esittelypiste, jossa on näytteillä kaksi VENDIA –venelaudasta tehtyä venettä. Toinen veneistä on tasaperä moottorivene ja toinen puolestaan perinteinen soutuvene.

kallavesj messut venemessut vendia

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, joten tervetuloa tutustumaan VENDIA –venelautaan ja katsomaan, miltä se näyttää valmiin veneen muodossa! 

VENDIA paikanpäällä messuilla, seuraa Facebookissa ja Instagramissa.
Aukioloajat ja muut näytteilleasettajat: www.kuopionpursiseura.fi

23.3.2015

VENDIA taipuu aloittelevankin veneenrakentajan käsissä

Puuveneen rakentaminen on meidän monen haaveissa, mutta usein aikaisemman kokemuksen puute mietityttää. Puuveneen rakentaminen on hienoa käsityötä, mutta samalla vaativaa sellaista, joten kansalaisopistojen veneenrakennuskurssit ovat erinomaisia paikkoja ensiveneen rakentajille. Kurssilla on ammattitaitoinen opettaja, jonka johdolla veneenrakentamista opetellaan vaihe vaiheelta. Kurssin puolesta materiaalit sekä veneen piirustukset ovat valmiina, joten työn touhuun päästään heti kurssin alkaessa. Ja kuten vanhassa sananlaskussakin sanotaan, että lopussa kiitos seisoo, niin myös tässäkin – kurssin loputtua palkintona on tietenkin hieno, itse rakennettu puuvene. 

veneenrakennus venelauta veneenrakennuskurssi
Useat kansalaisopistojen veneenrakennuskurssit ovat ottaneet materiaalikseen VENDIA –venelaudan, joten olemme vierestä saaneet seurata näiden kurssien etenemistä ja veneiden valmistumista. Sorsakoskella järjestettiin helmi-maaliskuussa jo toinen veneenrakennuskurssi, jossa materiaalina käytettiin VENDIA –venelautaa. VENDIA on valittu materiaaliksi useille veneenrakennuskursseille, koska se on aloittelevalle veneenrakentajalle miellyttävää työstää. Laudan rakenteen ansiosta lauta taipuu säännönmukaisesti eikä se halkeile. Pintaviilu on VENDIA –venelaudassa aina paksuin ja esimerkiksi 9 mm venelaudassa pintaviilun alla on vielä toinen pituussuuntainen viilu, mikä tekee lautojen jatkamisesta ja höyläämisestä helpompaa. VENDIA materiaalina on siis saanut positiivisen vastaanoton myös aloittelevien veneenrakentajien parissa. 
 
veneenrakennus venelauta veneenrakennuskurssi




veneenrakennus venelauta veneenrakennuskurssi
Tällaiset kansalaisopistojen järjestämät veneenrakennuskurssit ovat olleet todella suosittuja, ja yksi Sorsakosken kurssilaisistakin oli tullut Nummelasta asti, koska omalla paikkakunnalla kurssia ei ollut tarjolla. Halukkaita veneenrakennuskursseille olisi siis enemmän kuin kursseja on tarjolla. Sorsakoskella pohdittiinkin, kuinka kurssitarjontaa voisi lisätä myös Etelä-Suomessa, jotta kaikki halukkaat pääsisivät toteuttamaan haavettaan rakentaa oma puuvene. Savon ammatti- ja aikuisopiston veneenrakennuksen opettaja Esko Mattsson kehottaa halukkaita kokoamaan muutaman hengen porukan ja menemään oman paikkakunnan kansalaisopiston juttusille pyytämään kurssin järjestämistä. Opettajat, materiaalit ja tilat kurssille kyllä löytyvät pienellä vaivannäöllä, mikäli halukkaita vaan löytyy. 

veneenrakennus venelauta veneenrakennuskurssi
Sorsakosken kurssilaiset, ylhäällä (vas.) Markus Alaraudanjoki, Kari Luostarinen, Markku Holopainen, Eerik Oresmaa, Seppo Viinikainen, Einari Oresmaa ja alhaalla (vas.) Heikki Hiltunen, Raimo Voutilainen ja Ilmo Koivisto.





Aikaisemmat kirjoituksemme veneenrakennuskursseista voit lukea täältä ja täältä.

13.3.2015

Toisen sukupolven VENDIA-venelauta


Helsingin venemessuilla helmikuussa 2015 esiteltiin uuden rakenteen omaava, toisen sukupolven VENDIA-venelauta, VENDIA Pro. Ohuemmat ristiviilut ja yksi lisätty pituussuuntainen sisäviilu ovat erot verrattuna perinteiseen 9 mm VENDIA-venelautaan. Uudella rakenteella taataan edelleen laudan halkeilemattomuus ja lisäksi ohuemmat ristiviilut tekevät reunasta vieläkin tiiviimmän ja lisäävät laudan pituussuuntaista jäykkyyttä. VENDIA Pro on paksuudeltaan 9 mm ja vastaa pituussuuntaiselta jäykkyydeltään 12 mm paksuista massiivilautaa.


VENDIA Pro:ssa viilukerroksia on kahdeksan perinteisen 9 mm VENDIAN seitsemän viilukerroksen sijaan. VENDIA Pro koostuu kuudesta pituussuuntaisesta viilusta ja kahdesta ristiviilusta, kun taas normaali 9 mm VENDIA koostuu viidestä pituussuuntaisesta viilusta ja kahdesta ristiviilusta. Pituussuuntaiset viilut ovat edelleen 1,2 mm VENDIA Pro:ssa, mutta ristiviilut ovat nyt ohuempia, vain 0,6 mm paksuja. Ensimmäisen sukupolven VENDIA-venelaudassa ristiviilut ovat 1,2 mm paksuja. Pintaviilut ovat molemmissa venelaudoissa paksuudeltaan 1,5 mm. Kaikki viilut ovat leikattuja.


Ensimmäiset kommentit VENDIA Pro:ta testanneilta veneenveistäjiltä ovat olleet positiivisia. Kuten yksi veneenrakentajista kommentoi: ”Voiko parempaa venelautaa enää toivoa?”

Kokeile VENDIA Pro:ta – saatavilla nyt VENDIAkaupasta!

9.3.2015

Leikattu viilu vs. sorvattu viilu

Useat ovat kysyneet, mikä ero on VENDIA –venelaudalla ja venevanerilla. Käsittelemme VENDIAN ja vanerin eroja ja ominaisuuksia tarkemmin omassa postauksessaan, mutta nyt kerromme tarkemmin viilujen valmistustavoista. Molemmat, niin VENDIA kuin venevanerikin, on tehty viiluista, mutta merkittävin ero on viilun leikkaustavassa. VENDIA valmistetaan leikatuista viiluista kun taas vaneri valmistetaan sorvatuista viiluista. Mutta, mikä ero on leikatulla ja sorvatulla viilulla?

Kuvalainaus: hrzn.net
Leikattu viilu valmistetaan höyläämällä ”lastuja” tukista. Leikkaamalla viilun ulkonäkö saadaan pysymään luonnollisena sekä viilun pinta säilyy ehjänä, eikä siinä ole pieniä halkeamia, joita sorvatun viilun pinnassa on. Leikatun viilun ominaisuudet ovat monessa suhteessa paremmat kuin sorvatun viilun, niinpä leikattu viilu soveltuukin myös vaativiin käyttötarkoituksiin. Viilun ulkonäkö riippuu leikkaussuunnasta. VENDIA –venelaudasta on saatavilla kahta eri pintakuviovaihtoehtoa, suorasyy ja kruunukuvio. Suorasyyn pintaviilut valmistetaan säteittäin leikkaamalla ja kruunukuvion pintaviilut tangentiaalisesti leikkaamalla. Säteittäin leikatun viilun kuvio on tasaisempi ja säännöllisempi, kuin kruunukuvion.

Leikatun viilun pinta säilyy ehjänä.

Sorvaamalla viilun pintaan tulee pieniä halkeamia.

Sorvaaminen on kustannustehokas tapa valmistaa viiluja. Sorvatessa tukki pyörii kiinteää terää vasten, lopputuloksena yhtenäistä ”viilumattoa”. Tällä tavoin saatu viilu on kaarevaa, joten ”viilumatto” täytyy oikaista tasoksi ennen jatkokäsittelyä. Tämä viilun oikaiseminen aiheuttaa viilun pintaan pieniä halkeamia heikentäen viilun kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä. Tästä syystä sorvatun viilun pintakäsittely on myös hieman haasteellisempaa. Sorvaamalla valmistettu viilu ei ole ulkonäöltään niin luonnollisen näköinen kuin leikattu viilu. Sorvaamalla viilua leikataan tavallaan puun vuosirenkaiden suuntaisesti. Tämä rikkoo puun luonnollisen syyrakenteen, jolloin myös valmiin viilun ulkonäkö on elottomampi eikä niin luonnollisen näköinen.

VENDIA-venelauta, kruunukuvio

VENDIA-venelauta, suorasyy

Veneenrakennusta ajatellen, sorvatun viilun merkittävimmät heikkoudet ovat viilun pinnan pienet halkeamat. Nämä pienet halkeamat altistavat vanerin lahottajasienille ja tämän seurauksena maali- tai lakkapinta voi ajan myötä vaurioitua. Nämä halkeamat mahdollistavat myös veden helpomman imeytymisen venevaneriin. Leikatun viilun tärkeimmät hyödyt VENDIA –venelaudalle ovat kaunis ja luonnollisen ulkonäkö ja sekä kestävyys.